Isa Aspia (1853–1872) on pidetty ensimmäisenä suomen kielellä kirjoittaneena naislyyrikkona (tästä nimityksestä on tutkimuksessa sittemmin kiistelty). Hänen lyhyt mutta kirjallisesti tuottelias elämänsä päättyi traagisesti vain 19-vuotiaana. Hän oli varhaiskypsä kirjailija, jonka kirjeenvaihto ja päiväkirjat kertovat vaatimattomasta vaikkakin oman erityislaatunsa tunnistaneesta, vilkkaasta, voimakkaasti tuntevasta ja älykkäästä persoonasta. Itse Isa Asp kuvasi olevansa lämmin, mutta hurja sielu. Hänen tunnetuimpiin runoihinsa kuuluu suomen kielellä kirjoitettu, sittemmin neljästi lauluksikin sävelletty Aallon kehtolaulu, jonka tekstin rytmi myötäilee laineiden liikettä ja jossa toistuu kehotus rauhoittua, nukahtaa jääpeitteen alle. Runo kiteyttää vertauskuvallisesti Aspin viimeisten elinkuukausien sisäisen kamppailun ja rauhattoman sydämen kiihkeän elämänhalun kuoleman voimien edessä, samoin kuin toinen, myös vuodelle 1872 ajoittuva runo Kohise, villi aalto.

Tehtaankirjurin tytär opintiellä

Lovisa (Louise) Asp syntyi Utajärven kappeliseurakunnassa Myllyrannan rautaruukilla tehtaankirjuri Jaakko Aspin ja hänen vaimonsa Liisan esikoistyttärenä 4.2.1853. Runoilijana hän käytti useimmiten taiteilijanimeä Isa Asp (myös nimimerkkejä Isa tai L-e). Lovisan äiti oli talonpoikaista sukua Utajärven Niskankylästä, minne Isan isä oli muuttanut aikoinaan Raahesta tehtaan renkipojaksi. Lovisalla oli isänpuoleisia sukujuuria myös Keski-Suomessa. Hänen isänisänsä Heikki Kinnunen oli kotoisin Kivijärveltä. Kinnunen oli 1800-luvun alkuvuosina lähtenyt etsimään elantoa Pohjanmaan rannikolta ja muuttanut Raaheen, missä Jaakko syntyi. Koska Heikki-isä kuoli pian nuorimman poikansa syntymän jälkeen, äiti antoi Jaakon kasvatiksi lapsettoman sisarensa ja tämän puolison Fredrik Aspin perheeseen, jolloin poika sai kasvatti-isältään sukunimen Asp.

Utajärvellä lapsuutensa viettänyt Lovisa oppi varhain lukemaan, ja hänen oli helpompi keskittyä kirjan tai kynän ja paperin parissa kuin ikävinä pitämiensä kotiaskareiden. Lukutaidon pariin Lovisaa opasti isän kasvatusäiti, rouva Asp, jonka koti oli ollut ruotsinkielinen. Kaikki Lovisan saama opetus oli ruotsinkielistä ja myös isä puhui ruotsia vanhemmille lapsilleen mielellään, mutta muuten kotikielenä oli suurimmaksi osaksi suomi, koska Liisa-äiti ei suostunut puhumaan ruotsia, vaikka sitä ymmärsikin.

Syksyllä 1859 isoäiti Asp vei Lovisan, tai kuten hän tyttöä mielellään kutsui, Louisen raahelaiseen neiti Bergin ruotsinkieliseen pientenlastenkouluun. Kun koulun oppimäärä oli suoritettu seuraavaan kevääseen mennessä (osasihan pojantytär lukea ja kirjoittaa jo kouluun mennessään), Lovisa palasi takaisin tällä välin Suomussalmelle muuttaneen perheensä luo. Jaakko Asp oli saanut paikan Ämmän rautatehtaan kirjanpitäjänä.

Lovisa vietti lapsena paljon aikaa Suomussalmen kappalaisen Karl Adolf Liliuksen ja tämän puolison Margarethan luona pappilassa. Margaretha Sofia Stenbäckin (1803–1892) isä, Laihian rovasti Johan Stenbäck, oli runoilijana ja herännäisyysmiehenä tunnetun Lars Stenbäckin serkku. Rouva Liliuksen vaikutus Lovisaan oli merkittävä myös kasvatuksellisesti, sillä hän keskusteli paljon pienen vieraansa kanssa ja antoi tälle luettavaksi kirjallisuutta, myös perheen poikien vanhoja oppikirjoja. Sittemmin Margaretha-rouva kirjoitti Jaakko Aspille parikin kirjettä, joissa toivoi painokkaasti tämän lähettävän vanhimman tyttärensä opiskelemaan Jyväskylän seminaariin.

Kirjoittaminen kutsumuksena

Jo kouluaikoina Lovisa Asp kirjoitti runoja, toimitti joulu- ja lastenlehtiä ja haaveili kirjailijan ammatista. Vuonna 1864 Lovisa ja häntä pari vuotta vanhempi Fredrik-veli saivat lähteä kouluun Raaheen. Lovisa pääsi oppilaaksi neiti Eva Charlotta Heickellin ruotsinkieliseen yksityiskouluun. Neiti Heickell oli Tornion kihlakunnan kruununvoudin tytär, ja häntä pidettiin monipuolisesti sivistyneenä ja lahjakkaana naisena. Eva Heickell soitti pianoa, antoi soittotunteja oululaisperheiden tyttärille ja kirjoitti runoja. Sittemmin koulun toiminnan päätyttyä hän perusti Raahen ensimmäisen kirjakaupan. Nuori Louise toimitti Fågeln-nimistä lastenlehteään neiti Heickellin ohjauksessa.

Lovisa palasi Raahesta kotiin yhden lukuvuoden jälkeen. Ämmän ruukilla hän jatkoi lastenlehtien (Lahja, Wiola) toimittamista ja piti ruukin työntekijöiden lapsille kotikoulua. Tavoitteena oli ollut, että hän jatkaisi opintojaan Oulun tyttökoulussa, mutta suunnitelma raukesi nähtävästi varojen puutteeseen. Isa Asp kirjoitti elämänsä aikana kaikkiaan toistasataa runoa ruotsiksi ja suomeksi. Aikalaiset myös uskoivat, että hänestä vielä tulisi merkittävä kirjailija, kenties uusi Fredrika Bremer, ja näihin vertailuihin Asp itse välillä tuskastui.

Aspin perheen asuinpaikka vaihtui jälleen uuden vuosikymmenen alkaessa. Vuonna 1870 Jaakko Asp hankki Parolan talon Puolangalta, minne hän muutti kevättalvella perheineen Suomussalmelta. Parin vuoden kuluttua Jaakko Asp aloitti myös työt Kurimon ruukin kirjanpitäjän tehtävässä. Jo neljätoistavuotiaana Lovisa oli kuullut Jyväskylän seminaarista, jonka naisosastosta olivat valmistumassa ensimmäiset opettajattaret. Seminaariin pyrkiminen merkitsi mahdollisuutta päästä opiskelemaan lisää, lukea ja kirjoittaa ja sitä kautta toteuttaa kirjallisia taipumuksia, mutta pääsykokeisiin oli mahdollista osallistua vasta kahdeksantoistavuotiaana. Lovisalle Jyväskylän seminaari näyttäytyi "rakkaana toiveiden maana". Asp on itse kuvannut oppineensa elämään vasta seminaarissa. Seminaarin pääsykokeisiin häntä kannusti ottamaan osaa rouva Lilius sekä 1870 Puolangalle muuttanut rovasti Thauvónin perhe. Isa Asp valmistautui pääsykokeisiin heidän luonaan, sai opiskella lisää kotiopettajattaren ja isäntäväkensä johdolla, ja vietti muutenkin paljon aikaa ystävänsä Sallyn kotona Kiiskilässä, missä pappilan kirjasto avasi hänelle uudenlaisia jännittäviä maailmoja.

Seminaarihaaveet toteutuvat

Seminaarin pääsykokeissa syksyllä 1871 Isa Asp menestyi toiseksi parhaiten heti Lucina Hagmanin jälkeen. Asp oli käynyt aiemmin koulunsa ruotsin kielellä ja kävi kirjeenvaihtoaan pääasiassa ruotsiksi, mutta opiskeluaika seminaarissa vahvisti Isa Aspin suomen kielen taitoja ja ilmaisukykyä. Lisäksi seminaarissa omaksutut fennomaaniset ajatukset voimistivat halua kirjoittaa suomeksi, vaikka valtaosa hänen runotuotannostaan onkin kirjoitettu ruotsiksi. Hän omisti useita runojaan ystävilleen, joihin hän kiintyi aikalaisten näkökulmasta huomiota herättävän voimakkaasti.

Seminaariaikana Aspilta tilattiin juhlarunoja esimerkiksi Henrik Gabriel Porthanin ja Franz Michael Franzénin muistojuhliin sekä tilaisuuteen, joka järjestettiin Tammisaaressa toimintansa aloittaneen ruotsinkielisen naisseminaarin kunniaksi. Viimeksi mainittu oli ensimmäinen Aspin seminaarissa suomeksi kirjoittama runo, ja hän laati sen johtajatar Charlotta Lydeckenin kehotuksesta lokakuussa 1871 järjestettyä juhlaa varten. Aspin runoja julkaistiin esimerkiksi seminaarilaisten Suomen saloilta -albumissa (1871).

Isa Aspin suuri haave, matka Jyväskylän seminaariin, osoittautui paitsi toiveiden täyttymykseksi, myös hänen kohtalonsa suunnan määränneeksi matkaksi. Puolangalta oli tuohon aikaan kuljettava Jyväskylään noin viidensadan kilometrin mittainen taival, jonka taittaminen kesti päiväkausia, ja loppukesän rankkasateet vilustuttivat kievarinrattailla istuneen Isan niin, että hänelle nousi kuume. Hoitamattomana kova yskä kehittyi ensimmäisen seminaarissa vietetyn lukuvuoden aikana keuhkotaudiksi, johon Asp lopulta menehtyi marraskuun 12. päivän aamuna vuonna 1872. Jyväsjärven laineet olivat edellisyönä saaneet sellaisen jääpeitteen, että seminaarin oppilaille voitiin antaa ensimmäistä kertaa sinä syksynä lupa lähteä luistinretkelle, jonka kuolinviesti kuitenkin keskeytti.

Nuoren runoilijan muisto

Asp ei ehtinyt julkaista itse yhtään runokokoelmaa, mutta viisi hänen parhainta suomenkielistä runoaan koottiin ruhovihkoseksi nimeltä Muisteliaisia, jota jaettiin hänen hautajaisissaan. Opiskelutoveri J. H. Erkko omisti hänelle runonsa Neiti Isa Asp'in haudalla. Isa Asp sai viimeisen maallisen leposijansa Jyväskylän vanhalta hautausmaalta. Myöhemmin seminaarin opiskelijatoverit keräsivät kolehdin, jonka turvin hänen haudalleen ostettiin valkoinen marmoriristi. Sittemmin se katosi ja korvattiin graniittilaatalla. Elokuussa 2008 hautaristi kuitenkin löytyi Jyväskylän ammattikorkeakoulun eli aiemmin Jyväskylän keskuskansakouluna toimineen rakennuksen ullakolta, ja kunnostettuna se asetettiin jälleen Aspin haudalle Flooran päivänä 2009.

Sofia Kotilainen